Alla uusimmat uutiset

Vannetukku rakentaa Kouvolaan 350 000 renkaan varaston - ”kasvua on joka vuosi”

Julkaistu:30.07.2021


Renkaiden ja vanteiden maahantuoja vannetukku.fi rakentaa Kouvolaan 350 000 renkaan uuden varaston. Vannetukku osti Kouvolan Alakylästä 16 800 neliömetrin tontin, jolla on rakennusoikeutta 8 300 neliömetriä

”Uuden varaston tarkoitus on turvata Vannetukun kasvu tulevaisuudessa. Meillä on yli 10 prosentin osuus Suomen henkilö- ja pakettiautojen rengaskaupasta, ja kasvua on joka vuosi. Tarvitsemme lisätilaa, joka palvelee kotimaan lisäksi myös ulkomaanmyyntiämme”, kertoo Vannetukun toimitusjohtaja Heiskanen.

Uusi varasto sijaitsee nykyisestä Vannetukun varastosta viidenkymmenen metrin päässä junaradan toisella puolen. Hyvä sijainti täydentää ja tehostaa logistisia ratkaisuja entisestään.

”Tietä myöten matkaa on muutamia satoja metrejä. Jokainen metri on tärkeä, jotta toiminta on tehokasta ja nopeaa. Rakennusoikeus riittää noin 350 000 renkaan varastointiin. Tämän pitäisi riittää pitkälle tulevaisuuteen Vannetukun normaalin 20 prosentin kasvuvauhdinkin huomioiden, etenkin kun Ruotsin Eskiltunassa on samaan aikaan suuri varastorakennushanke meneillään. Kouvolassa meillä on toimitiloja jo ennestään 16 500 neliömetriä”, jatkaa Heiskanen.

Vannetukku hakee kasvua etenkin ulkomailta sekä kevyiden sähköajoneuvojen maahantuonnista.

”Mutta kyllä Suomessakin renkaiden markkinaosuutta on varaa vielä nostaa. Vanteet ja rengaskoneet ovat renkaiden ohella Vannetukun perinteisiä tuotteita, joiden kehittämistä jatketaan tulevaisuudessakin täydellä teholla”, toteaa Heiskanen.



Terreno-taikaa maastureihin ja pick-upeihin – voima ja viehätys samassa vanteessa

Julkaistu:30.07.2021


Barzetta Terreno on 18- ja 20-tuumainen vahva ja komea uutuusvanne 6-pulttisiin avolava-autoihin eli pick-upeihin ja maastureihin. Terrenon kantavuus on jopa 950 kiloa.

”Terrenossa voima ja viehätys ovat harmoniassa. Erityisesti pick-upit on mielletty aikaisemmin pelkkinä työjuhtina, mutta nykyään niiltä vaaditaan muitakin ominaisuuksia, kuten näyttävyyttä. Ei vain raakaa voimaa. Terreno on upea ja kestävä vanne. Lisäksi se tarjoaa uusinta vanneteknologiaa ja parempaa ajettavuutta raskaisiin autoihin”, kertoo Barzetta vanteiden maahantuoja Jukka Heiskanen Vannetukusta.

Markkinat isoille ja vahvoille vanteille, jotka samalla miellyttävät silmää, kasvavat koko ajan. Uusi sukupolvi murtaa perinteitä, ja maasturit ja pick-upit edustavat heille enemmän lifestylea.

”Maastureilta ja pick-upeilta vaaditaan yhä useammin henkilöautomaisia ominaisuuksia, ja komeat vanteet, jotka vastaavat vahvojen autojen vaativaan luonteeseen kestävyydellään ja suurella kantavuudellaan, ovat erittäin haluttuja. Juuri näitä ominaisuuksia Terrenon suunnittelussa on korostettu. Terreno sopii juuri niille, jotka haluavat korostaa pick-upinsa tai maasturinsa arvokkuutta”, jatkaa Heiskanen.

Barzetta Terreno on saatavilla tyylikkäillä Chrome- ja BlackPolish-versioina sekä erikseen tilattavalla chrome-keskiöllä. Normaalisti vanteet toimitetaan mustalla keskikupilla.

Hinnat alkaen 165,95 euroa.



Linglong oli kovin nousija suurimpien rengasvalmistajien Top 25 -rankinglistalla

Julkaistu:24.06.2021


Linglong oli nopeimmin nouseva rengasvalmistaja vuoden 2020 Top 25 -rankinglistalla. Koronapandemiasta huolimatta Linglong paransi sijoitustaan viisi pykälää ylöspäin sijalle 12.

”Vaikeasta globaalista taloustilanteesta huolimatta Linglong kasvatti myyntiään reilusti. Rengasvalmistaja on viime vuosina panostanut voimakkaasti maailmanlaajuiseen kasvuun ja uusien rengasteknologioiden kehitykseen. Tulossa on muun muassa tehdas Eurooppaan. Arvioitu tuotannon aloitusaika on ensi vuoden alussa”, kertoo Linglong-renkaiden maahantuojan edustaja Jukka Heiskanen Vannetukusta.

Linglongin uuden Euroopan tehtaan tavoitteena on tuottaa vuosittain 13,62 miljoonaa korkean suorituskyvyn rengasta, liikevaihdon ollessa noin 600 miljoonaa dollaria.

”Odotamme Linglongin vahvistavan edelleen asemaansa Euroopassa ja Suomessa huippulaadulla, korkealla asiakastyytyväisyydellä ja edullisilla hinnoilla.  Suomessa Linglong on ollut jo vuosia myydyin kohtuuhinnoiteltu henkilö- ja pakettiauton rengas”, sanoo Heiskanen.

Vannetukun maahantuomista renkaista myös Goodride säilytti asemansa maailman 9. suurimpana rengasvalmistajana. Goodriden oman arvion mukaan yritys on kuorma-auton renkaissa toisella sijalla.

”Meillä on hyvin vahvat päämiehet, joiden avulla olemme onnistuneet valtaamaan Suomen rengasmarkkinoista ison siivun, tällä hetkellä noin 11 prosenttia. Olemme lisänneet myyntiä joka vuosi vuodesta 2006 lähtien, ja viime vuonna myyntimme kasvoi 19 prosenttia. Laajennamme voimakkaasti myös Ruotsissa, jonne rakennamme huippumodernin logistiikkakeskuksen Eskilstunaan”, kertoo Heiskanen.