Vannetukun kasvu jatkui edelleen - renkaissa ja vanteissa 20 prosentin lisäys


Renkaiden ja vanteiden maahantuojan vannetukku.fi Oy:n kasvu jatkui vuonna 2016. Kasvua edelliseen vuoteen oli 13,2 prosenttia. Vannetukku.fi:n kokonaismyynti oli 19,9 miljoonaa euroa. Renkaiden ja vanteiden kappalemääräinen myynti lisääntyi noin 20 prosentilla.

Alkuvuoden 2017 myyntiluvut ennustavat myös voimakasta kasvua loppuvuodelle. Renkaita on myyty nyt 39 prosenttia enemmän viime vuoteen verrattuna. Myös vanteissa kauppa käy kuumana lähes 35 prosentin myyntikasvulla. Kokonaismyynti euroissa on 24,7 prosentin kasvuvauhdissa.

"Euroissa kasvu oli hitaampaa alkuvuonna 2017 renkaiden hintojen laskettua edelleen voimakkaasti helmikuun loppuun saakka. Vuodelta 2017 odotamme voimakasta myyntiä Ruotsissa. Norjan myynti puolestaan käynnistyy toden teolla huhtikuussa. Renkaiden hinnanlasku on nyt pysähtynyt ja kääntynyt nousuun poikkeuksellisen rajusta raaka-aineiden hinnan noususta johtuen. Odotamme myynnin euroissa kehittyvän pitkästä aikaa enemmän kuin kappaleissa", kertoo Vannetukun toimitusjohtaja Jukka Heiskanen.

Vuonna 2017 Vannetukku tavoittelee selkeää yli 10 prosentin markkinaosuutta Suomessa henkilöautojen renkaissa. Vannetukku on ollut kehittämässä yhdessä päämiestensä kanssa myös kuorma-auton renkaita Pohjolan talviolosuhteisiin. Henkilöautojen renkaissa Nankang- ja Linglong-renkaiden testimenestykset lupaavat hyvää myyntiä jatkossa.

"Testimenestyksellä on aina ratkaiseva merkitys myynnin kannalta. Asiakkaat lukevat testejä ja tekevät ostopäätöksiä niiden pohjalta. Vuoden 2017 suurimpia muutoksia on Kouvolan uuden jättivaraston käyttöönotto. Varastokapasiteettia on peräti 300 000 renkaalle. Tämä on tarpeen, koska kasvumme kohdistuu tuelvaisuudessa ennen kaikkea ulkomaille. Isot varastot tarjoavat laajemman valikoiman ja nopeamman toimituksen suoraan varastosta. Satsaamme myös varastoautomaatioon rajusti, muun muassa otamme käyttöön modernin RFID-teknologian, joka tuo lisätehokkuutta logistiikkatoimintoihin. Kun pystymme toimittamaan asiakkaalle hänen haluamansa tuotteet edullisesti ja nopeasti, olemme kehityksen kärjessä, ja kasvu voi jatkua tulevaisuudessa", jatkaa Heiskanen luottavaisena.




Uutinen julkaistu 13.10.2017.
Kirjaudu




Unohtunut salasana?
Luo uusi asiakastili »

Ostoskori
Ostoskorisi on tyhjä

Uutta
Barzetta Toro Silver Pakettiautoihin 7x16 jako: 6x130 ET: 60
Barzetta Toro Silver Pakettiautoihin 7x16 jako: 6x130 ET: 60

114.95EUR

Tilausohjeet

Uutiset
Nordea Danske Bank OP Säästöpankki POP Pankki S-Pankki Handelsbanken Ålandsbanken Vannetukku lasku Vannetukku tili Visa Verified by Visa Visa Electron MasterCard MasterCard SecureCode