Vannetukku avaa pääkonttorin Kuopioon


Vanteiden ja renkaiden tukku- ja vähittäiskauppaa harjoittava Vannetukku.fi Oy avaa pääkonttorin Kuopioon. Uusi pääkonttori tukee yhtiön vahvaa kasvua ja keskittää hallinnon, markkinoinnin ja myynnin saman katon alle.

"Kuopion maantieteellinen sijainti oli paras mahdollinen vaihtoehto pääkonttorille, koska toimimme koko Suomen markkina-alueella. Pääkonttorin avaaminen Kuopiossa lisää merkittävästi kykyämme kasvattaa ja kehittää edelleen liiketoimintaamme. Olemme saavuttaneet merkittävän aseman Suomessa yhtenä suurimmista vanteiden ja renkaiden tukku- ja vähittäiskauppana. Kun keskitämme strategisen osaamisemme yhden ja saman katon alle, pystymme laajentamaan myös jo menestyksekkäästi alkanutta kansainvälistä liiketoimintaamme Baltiassa ja Ruotsissa", sanoo vannetukku.fi:n toimitusjohtaja Jukka Heiskanen.

Myynti kasvoi reilusti vuonna 2012

Vannetukku.fi:n myynti kasvoi 2012 voimakkaasti. Kasvua edelliseen vuoteen oli lähes 19 prosenttia. Vannetukku.fi:n kokonaismyynti oli 7,5 miljoonaa euroa. Myös verkkosivujen kävijämäärät ovat jyrkässä kasvussa. Vuoden 2013 kokonaismyynnin arvioidaan kasvavan lähes 50 prosenttia.

Yrityksen tärkeimmät tuotemerkit maahantuonnissa ovat Goodride-, Nankang-, Ling Long- ja Syron-renkaat sekä Barzetta- ja Tomason vanteet. Yritys maahantuo myös SteyrTek-korjaamokoneita.

Kuopion pääkonttorin myötä Vannetukku.fi Oy rekrytoi parhaillaan uusia työntekijöitä. Haussa ovat Suomen ja Ruotsin tukkumyyjiä, graafisia suunnittelijoita, ruotsinkielinen asiakaspalvelija sekä php-ohjelmoija. Vannetukku.fi:n logistiikkakeskus sijaitsee Kouvolassa.




Uutinen julkaistu 21.01.2014.