Tutkimus osoitti: halvalla voi saada hyvän kiinalaisrenkaan


Kiinalaisrengas Linglong sai helmikuussa 2015 toteutetussa asiakastyytyväisyysmittauksessa erinomaisen tuloksen. Peräti 66 prosenttia vastanneista ilmoitti Linglong-renkaiden ylittäneen odotukset joko selvästi tai hieman. Pettyneitä oli vain 3 prosenttia.

Vastaajat kehuivat erityisesti renkaiden hinta-laatusuhdetta, jonka keskiarvo oli 4,5/5. Myös pito kuivalla (4,4/5) sekä talvirenkaiden pito lumella (4,3/5) saivat erinomaiset arvosanat.

Renkaan muut ominaisuudet saivat kautta linjan erittäin hyvät arviot. Kerran Linglongin ostaneet ostavat Linglongin tulevaisuudessakin. Jopa 86 prosenttia aikoo pitää Linglongin ostoslistallaan jatkossa joko varmasti (51%) tai todennäköisesti (35%).

"Halvalla voi näköjään sittenkin saada hyvää"

"Kun suomalainen löytää jotain, joka todella yllättää hänet positiivisesti, sitä hän ei ihan helpolla vaihda johonkin muuhun. Tutkimuksessa saatu eräs kommentti 'halvalla voi näköjään sittenkin saada hyvää' kertoo paljon siitä, miksi Linglongin suosio Suomessa on kasvanut viime vuosina. Alkusysäys lähti testimenestyksestä, kun Linglong päihitti mm. Michelin Energy Saverin Tekniikan Maailman rengastestissä. Mutta todelliseksi kansansuosikiksi nousu on vaatinut sopivan hinnan, vakaan laadun ja niistä syntyvän hyvän asiakastyytyväisyyden. Kun huippurenkaan saa halparenkaan hinnalla, puskaradio kyllä levittää tiedon tehokkaasti", sanoo Vannetukun toimitusjohtaja Jukka Heiskanen.

Tutkimus toteutettiin helmikuussa 2015 lähettämällä kysely vannetukku.fi -verkkokaupasta Linglong-renkaita ostaneille kuluttaja-asiakkaille. Vastauksia saatiin 185 kpl. Tutkimuksen toteuttivat Itä-Suomen yliopiston opiskelijat.


Täältä löydät koko laajan Linglong-kesärenkaiden valikoiman


Täältä löydät koko laajan Linglong-talvirenkaiden valikoiman


Asiakastyytyväisyystutkimuksessa saatua palautetta Linglongista:

"Kerrassaan käsittämättömät renkaat hintaansa nähden , seuraavat ostan keväällä toiseen autoon. Muita ei tarvitse edes miettiä"

"Suorastaan käsittämättömän hyvät, vaikea kuvitella että tulisin enään mihinkään muuhun merkkiin vaihtamaan."

"Suhtauduin epäilyksellä kun vaihdoin autoni alkuperäiset Michelinit Linglongeihin, mutta hämmästys oli kyllä melkoinen kun auto muuttui hiljaisemmaksi ja mukavammaksi. Pitokaan ei ole koskaan ollut ainakaan parempi. Tämä hintataso jos pysyy, niin kaikki renkaat ovat tässä talossa jatkossa Linglongia."


"Hintalaatu suhteeltaan paras rengas tällähetkellä."

"Ei kalpene ns. huippurenkaille lainkaan, ostan ehdottomasti jatkossakin."


"Green Max on oikeasti hintalaatu-suhteeltaan hyvä rengas ns premium merkkien rinnalla mutta yli puolet halvempaan hintaan. Suosittelen vilpittömästi kokeilemaan ja yllättymään!"


"Halvalla voi näköjään sittenkin saada hyvää"


"Käytän kaikissa autoissani nykyään linglongeja niin kesä kuin talvi renkaina, talvirenkaina ei ihan niin hyvät kun kalliimmat, liikkeellelähdössä jäällä ei nasta pure ihan täydellisesti mutta, kesärenkaana erittäin hyvä. Olen erittäin tyytyväinen hinta/laatusuhteeseen."


"Erittän hyvä rengas varsinkin hinta/laatu suhteeltaan."


"Olen ollut erittäin tyytyväinen renkaisiin, vaikka olinkin ennakkoluuloinen kiinan renkaisiin."


"Hinta-laatusuhde kohdillaan. Mielestäni erinomaiset renkaat hintaansa nähden. Rengasäänet eivät olleet häiritsevät, kuten yleensä edullisissa renkaissa ja pito kuivalla oli hyvä ja märälläkin hyvä. Tulen todennäköisesti ostamaan seuraavatkin kesärenkaani Linglongilta."


"Hyvät ajaa sekä märällä että kuivalla, melutaso kohtuullinen, kulutuskestävyys mielestäni hyvä."


"Hyvät ja Halvat renkaat -- kokoja voisi olla vielä enemmän!"


"Tuli hankittua 18 tuuman vanteet, ja sattumalta päädyin kokeilumielessä LingLongeihin, kun olivat hinnaltaan selvästi muita valmistajia edullisemmat. Lisäksi päätökseen vaikutti muut julkaistut positiiviset arvostelut kyseistä rengasmekkiä kohtaan. Olen tähän asti ollut erittäin tyytyväinen rengasmeluun, jonka oletin olevan hieman korkeampi 225/45- profiililla. Myös polttoaineen kulutus on säilynyt lähes ennallaan."


"Halusin ostaa edullisen hinnan takia. Ostan toisetkin vastaavat mikäli hinta pysyy edullisena."


"Hyvät renkaat halvalla"


"Hauskasta nimestä huolimatta (tai siitä johtuen..) hintaansa nähden hyvät renkaat! Suosittelin ystävälleni Linglongeja ja nyt hänelläkin on samanmoiset alla :)"


"Huippuhyvät. Hinta - laatu vertailussa parhaat renkaat joita olen käyttänyt."


"Hintaansa nähden erittäin hyvät kesärenkaat!"


"Iloinen yllätys ja olen ollut erittäin tyytyväinen"


"Halvat ja laadultaan samaa ellei parempaa kun kovaäänisemmät, kalliimmat ns huippurenkaat"


"Hinta kohtaa laadun jopa isommissa kokoluokissa. :)"


"Aluksi minulla oli hieman epäilyksiä itselleni täysin tuntemattomasta rengasmerkistä, mutta testien tulosten perusteella päätin ottaa kuitenkin riskin ja yllätyinkin erittäin positiivisesti. Minulla ei ole ollut kesärenkaiden kanssa minkäänlaisia ongelmia missään keliolosuhteissa. Seuraavaksi minun on ostettava nastarenkaat, ja ainoan järkivalinnan tuntuu tarjoavan Linglong."


"Aivan Nokian veroiset"


"Ostamani renkaat ovat olleet todella hyvät varsinkin äänettömyytensä ja hyvän märkäpitonsa vuoksi. Monet ovat kyydissä istuessaan veikanneet alla pyörivän micheliinit tai nokiat mutta ovat yllättyneet kuultuaan että linglongit ne siellä kierii."

"Olen tosi tyytyväinen."

"Loistava hinta-laatusuhde ja renkaan profiilikin on tehty ihan renkaan näköiseksi.. Kaksi naapuriakin ostanut renkaat jo minun suosituksestani.."


"Hyvät renkaat, ostan toisetkin"


"Hyvä hinta/laatusuhde."


""P*skoista" kiinalaisista renkaista ehdottomasti parhaat mitä tullut vastaan. Pito yllätti odotukset sekä märällä, että kuivalla. Ainoa miinus renkaan hidas ohjautuvuus, josta oli huomautettu jo taannoin TM:n testissä. Monille olen suositellut ja muutkin olleet tyytyväisiä!"


"Hintaansa nähden oikein hyvät."


"Hyvä rengas hyvään hintaan, ei voi valittaa, toimii hyvin ainakin Volvon alla."


"Aivan uskomaton hinta/laatu suhde :D"


"Hyvä ja kilpailukykyinen rengas."


"Huippuhyvä rengas."





Uutinen julkaistu 17.03.2015.