Miljoona myytyä rengasta - Vannetukku juhlii 10-vuotissynttäreitä


Vannetukku juhlii tänä keväänä 10-vuotissynttäreitä. Vannetukku on Suomessa ensimmäisiä yrityksiä, jotka alkoivat myydä renkaita ja vanteita internetissä niin kuluttajille kuin jälleenmyyjille. Kymmenessä vuodessa Vannetukku on myynyt noin miljoona rengasta ja saavuttanut 10 prosentin markkinaosuuden Suomen henkilöauton renkaissa.

"Halusimme luoda aivan uudenlaisen toimintamallin, kun aloitimme vuonna 2006. Tarkoituksena oli ravistella Suomen rengasmarkkinoita, jotka olivat muutamien isojen toimijoiden hallussa. Olimme jotakin uutta, ja kuluttajat huomasivat sen. Tänä vuonna myymme yhteensä noin 300 000 rengasta. Suomen kireästä taloudellisesta tilanteesta huolimatta olemme onnistuneet kasvattamaan myös vanteiden myyntiä", sanoo Vannetukun toimitusjohtaja Jukka Heiskanen.

Monipuolinen tuotevalikoima on tärkeä tekijä Vannetukun kasvussa. Vannetukulla onkin Suomen suurin riippumaton vanne- ja rengasvarasto Kouvolassa. Tavoitteena on kasvaa joka vuosi noin 50 prosenttia. Useimpina vuosina tavoite on saavutettu. Kymmenessä vuodessa Vannetukku on saavuttanut 10 prosentin markkinaosuuden. Kahdenkymmenen prosentin osuuden odotetaan toteutuvan lyhyemmässä ajassa.

"Yksi tärkeimmistä kilpailukeinoista meillä on hinta. Pyrimme tarjoamaan kuluttajille aina edullisemman vaihtoehdon. Nettikaupan menestys ei voi kuitenkaan perustua pelkästään hintaan. Tämän takia panostamme jatkuvasti asiakaspalvelumme laatuun. Edullinen hinta, luotettavuus ja nopeus ovat kasvumme päätekijät. Ja laaja valikoima - myös erikoistuotteita, joita ei löydy muilta", jatkaa Heiskanen.

Suomen lisäksi myynnin kasvu on kovassa nousussa myös Ruotsissa. Norjassa yritys aloittelee jo toimintaansa täydellä höyryllä. Vannetukussa uskotaan vahvasti siihen, että tulevaisuudessa yritys on yksi Pohjoismaiden suurimmista rengasalan toimijoista.

"Mietimme koko ajan, miten saisimme myyntiä kasvatettua entisestään. Olemme jatkuvasti etsimässä toimivia ja mielenkiintoisia ideoita. Kymmenessä vuodessa olemme nousseet nollasta Suomen yhdeksi merkittävimmäksi renkaiden nettikaupaksi ja yksityiseksi maahantuojaksi. Kyllähän sitä pikkuisen jo voikin juhlia", hymyilee Heiskanen.




Uutinen julkaistu 16.05.2016.